See you in next life

Kevät on muutosten aikaa, kuten sanotaan. Niin myös monella blogilla. Ja tälläkin. Tarina taitaa olla kerrottu ja ollaan tultu tien päähän. Tässäkö tämä oli? Ehkä. Ei dramatiikkaa, ei onnellista loppua.

Yritän oppia elämään ilman epätoivoista elämäntarkoituksen etsimistä. Ei sellaista löydy kuitenkaan. Elämä jatkuu normaalisti. Töitä, vapaapäiviä, saamattomuutta, yksinäisyyttä, same old story. Toivon, että saan vihdoin pankin vaihdettua, auton ostettua, opinnäytetyön tehtyä, kuntoilun jatkumaan, mahani laihtumaan, itseni kuntoon... Ehkä joskus saan myös haluamani omakotitalon ja pihan, jota laittaa. Ehkä joskus vielä pääsen lastenrattaita työntämään. Ehkä löydän unelmatyöpaikan. Ehkä pääsen maailmaa kiertämään tai vaikka vähäksi aikaa ulkomaille asutelemaan. Ehkä tai sitten en. Katsotaan päivä kerrallaan, enempää en kai jaksaisikaan.

Jos joskus haluan palata, palaan. Jos en, en. Jään kuitenkin (pakonomaisesti?) seuraamaan muiden blogeja. Ja mistä sitä tietää, ehkä näemme vielä joskus. Seuraavassa elämässä.

Raskas kantaa

Tänään on ollut pitkä päivä, kun heräsin jo aamulla kosmetologille ultraääni-hoitoon (tai syväpuhdistukseen, or what ever). Kerta oli ihka ensimmäiseni ja täytyy antaa hoitomuodolle tunnustusta. Kyllä keveni kasvojen talimäärä reippaasti. Lisäksi toimenpide oli kivuton, ainoa kipu mikä seurasi oli ultraäänilaitteen vinkuna. Hoito oli rentouttava, kosmetologi mukava ja asiantunteva. Sorruin ostamaan pari voidettakin, vaikka juuri eilen sanoin, että en laita rahaa muuta kuin itse hoitoon. No ainakin tarjous oli hyvä ja tuotteidenkin on pakko olla, sillä hinnalla. En mä niitä sentään sokkona ostanut, kyllä mulle juuri noita voiteita hoidon päätteeksi laitettiin ja olen kuullut tuotteista myös tutuilta, joten...

Kuva Gernéticin sivuilta.

Eilinen oli rankka päivä, kun jouduin taas kerran keräämään sirpaleitani kasaan. Olin erittäin väsynyt töissä, hommia riitti ja työkaverini ilmaantui paikalle, vaikka luulin hänen olevan isyyslomallaan. Alunperin oli puhetta, että jos hän tulee töihin, voin pitää perjantain vapaata. En ilmeisesti voinut. Lisäksi työkaverini puhui koko tehokkaan työpäivän synnytyksestä ja lapsestaan ja siitä, kuinka ei kiinnosta työn teko eikä se tunnu yhtään oleelliselta tai tärkeältä, ja näytteli kuvia kaikille kännykästään ja tietokoneensa taustakuvasta. Juuri siitä syystä mielestäni on isyysloma keksitty. Ja ymmärränhän toki, en ole sydämetön. Kuitenkin tilanne tuntui vähintäänkin koomiselta, kun paikalle vielä ilmaantui raskaana oleva työntekijä, joka itki vuolaasti kuunnellessaan synnytystarinaa. Yritäpä siinä kirjoittaa ruotsinkieliselle asiakkaalle englanniksi XML-rajapinnasta. Ei oikein ajatus kulkenut. Avotoimistolla on huonot puolensa.

Niin kovasti haluaisin auton, että kadulla tulee vaaratilanteita, kun kyylään ohimeneviä autoja. "Tuollaisen haluaisin, mutta mustana... Voi kunpa sais auton!" Varmaan joku päivä ajan päin seinää pyörällä, kun keskittyminen on ihan jossain muualla. Sama pätee pyöristyneisiin mahoihin. Niitä näkee kaikkialla, kun itsellä ei sellaista(kaan) ole. Se on kova paikka, pyörii päässä välillä vaan yksi ajatus: "Olen epäonnistunut". Ei sillä, että sitä kukaan itse päättää milloin siihen on sopiva aika. Ajoittain voi unohtaa asian kokonaan, onhan mulla elämässä paljon muutakin. Eilen kuitenkin tunnin ajan makasin sängyssä varmana siitä, että en enää ikinä voi nousta sieltä ja jatkaa elämääni. Voisin ehkä olla kärsivällisempi, ellei takaraivossa kummittelisi ajatus lääkityksestä, joka vaikeuttaa lapsen saantia huomattavasti, jopa koko loppuelämän ajan. Välillä pystyn nauttimaan elämästä ajattelematta koko asiaa, mutta vaikeat hetket saavat ihan eri sfäärit monien asioiden summana. Välillä tuntuu epäreilulta, millä perusteella ja kuka näistä päättää kaikkien puolesta? Mutta ymmärrän kyllä, että tämä on meidän elämä ja sen kuuluu jostain kumman syystä mennä näin. En mä vertaa omaa elämääni toisten saavutuksiin, mutta ajatus lapsettomuudesta tuntuu kuristavalta, eikä sitä sen vuoksi vielä kannata ajatellakaan. Katsotaan nyt mitä elämä tuo tullessaan. Joskus sitten vaan otetaan aikalisää peiton alla, kun tilanne sitä vaatii. Kyllä tästä selvitään.

Eilisen romahduksen jälkeen sain koottua itseni kavereiden luokse. Tarkoitus oli vain pyörähtää (aamuisen kosmetologiajan vuoksi), mutta pitkäksi meni. Ensin höpöpteltiin ilta Kalevassa ja siitä matka jatkui Passionin kautta Iskelmään, sieltä Bepopiin, josta Hellään päätyen lopulta Hesburgeriin (aika skaala, sanoisin). Kotona oltiin siis joskus neljän aikaan aamuyöstä. Oli mukavaa viettää ns. pariskuntailta, ihan vaan jutella ja kulkea paikasta toiseen. Aika meni nopeesti eikä kotiin malttanut ajoissa siksi lähteäkään. Onneksi on kavereita, ilman niitä elämä olis kyllä aika kurjaa. Voi ainakin hetkeksi unohtaa huolet ja suunnitella yhteisiä kolmekymppisiä, joita voisi viettää esim. Afrikassa tai jossain muussa eksoottisessa kohteessa, kerranhan sitä vain tuollainen rajapyykki ylitetään!

Tänään oli niin ihanan lämmin päivä, että huoletkin tuntuivat kaukaisilta. Voi sitä uskomatonta tunnetta, kun voi taas kulkea hihattomassa paidassa (vaikka tuleekin välillä "valkoinen läski" -fiilis). Syötiin miehen kanssa parvekkeella "mannermainen aamiainen" (hunajamelonia, paistettua kananmunaa, leipää, kahvia yms.) sekä myöhemmin pippurijuustokanaa ja basmati-riisiä. Pyöräilin miehen seurana työmatkan ja nautin pineapple smoothien baaritiskillä (suosittelen). Puhuin puhelimessa muutaman hetken istuen asfaltilla takapihalla, ah sitä lämpöä. Sitten saattoikin hyvällä omalla tunnolla ottaa kunnon päiväunet.

Tämmöstä tänne, toivottavasti aurinko on nostattanut teidänkin mielet pilvettömälle taivaalle!

Elämän tarkoituksesta

Päädyin Googlaamaan elämän tarkoitusta, koska "Jos elämällä todella olisi jokin tarkoitus, se löytyisi jo Internetistä". Löysin kyllä mielenkiintoisia näkökulmia asiaan, mutta vastausta en.

Uskontohan on yrittänyt luoda ihmiselle elämän tarkoituksen kautta aikojen. Jokaisen iloksi eri uskontokunnilla on tietysti oma ajatuksensa elämän tarkoituksesta. Islamilaisuuden ja koraanin mukaan ihminen on luotu ainoastaan palvelemaan jumalaa. Kristinuskon mukaan elämän tarkoitus on jumalan palvomisen lisäksi kasvattaa ihmiskuntaa (lisääntyä?) ja pitää huolta maapallosta. Buddhalaisten totuus elämästä on näitä parempi: elämä on kärsimystä, joka johtuu elämän janosta. Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammuu. Hindulaisuuden mukaisesti eläminen olisi liian vaativaa, koska tehdä hyviä tekoja, että jälleensyntymän kierto katkeaisi. Uskonto siis ei anna tähän kinkkiseen kysymykseen vastausta.

Loogisen positivismin mukaan elämällä ei ole tarkoitusta. "Ihmisen elämässä olevilla asioilla voi olla merkitystä hänen elämälleen, mutta elämällä itsellään ei ole merkitystä noiden asioiden ulkopuolella." Pitää siis tavoitella saavuksia, perhettä, perintöä ja muita asioita saavuttaakseen elämän tarkoituksen. Sitäkö tää on, yhtä tavoittelemista?

Myös humanistisuus valitsee helpon vastauksen elämän tarkoitukselle: tarkoituksena on lisääntyminen. Eikö mitään muuta tarkoitusta tälle elämälle tosiaankaan keksitä? Mitä jos ei voikaan lisääntyä? Onko elämä sitten tarkoitukseton?!

Arthur Schopenhauer julisti elämän olevan lähinnä "elämisen tahtoa" ja elämän olevan tarkoituksetonta, päämäärätöntä, järjetöntä ja julmaa. Okei, ei siis löydy tarkoitusta täältäkään. Ateismin mukaan elämän tarkoitus on elämä itsessään. Todella filosofista. Kukaan ei kai valitse syntyvänsä, joten ei valitse elämää, joten kaikki on sattumaa? Antiikin folosofian mukaan elämän tarkoitus on onnellisuus ja sen saavuttamiseksi on elettävä hyveellistä elämää. Eihän elämän päämäärä kuolema voi olla elämän tarkoitus, sitä ei kai allekirjoita edes biologit. Nälänhädässä ihmisen elämän tarkoitukseksi muodostuu elämän säilyttäminen keinolla millä hyvänsä. On kai elämällä sitten jokin tarkoitus, kun halutaan säilyä hengissä.

Ehkä pitää vaan lopettaa etsiminen ja elää elämää eteenpäin sellaisena kun se eteen tulee. Ehkä elämällä ei ole tarkoitusta, ehkä on. Ehkä se selviää joskus, ehkä sen tajuaa vasta kun on menettämässä elämän. Ehkä yritän unohtaa koko tarkoituksen etsimisen ja keskittyä elämään.

En

En ole saanut taaskaan mitään järkevää aikaiseksi (pitäisikö?). En ole laihtunut enkä oppinut syömään terveellisesti (kuntosalilla olen yrittänyt käydä). En ole valmistunut enkä edes oikeestaan aloittanut koko opinnäytetyötä (saamaton nahjus). En ole käyttänyt mielikuvitusta vaatteiden valinnassa (aina samat kuteet, vaikka kaapissa kyllä on vaihtoehtojakin). En ole hyväpalkkaisessa työssä (olisinkin). En ole raskaana (vaikka lihonut kyllä olenkin ja naimisissa, mutta jättäkää jo mut rauhaan). En ole vieläkään pessyt ikkunoita (roiskeet alkaa jo vähän häiritä, kun ulkona on valoa). En ole ostanut autoa, vaikka haluaisin (liian vaikeaa valita ja saada rahoitus). En ole pitänyt ystäviini tarpeeksi yhteyttä (vaikka yksinäinen olenkin). En ole soittanut tänään kellekään (kuka nyt mun kanssa haluaisi jutella).

En ole vieläkään löytänyt elämän tarkoitusta.

Åbo

Mahtava viikonloppu, ihana ja lämmin Turku, shoppailua, juhlawiener, thaimaalainen ruoka, teinipaikka Marilyn, pizza väärillä täytteillä, hyvää seuraa, naurua mahan täydeltä, helikopterin lennätystä, kahvit jokilaivalla, saaristolaismarkkinat... Odottaen seuraavaa visiittiä.

Turku, here I come!

Olotila on siedettävämpi. Johtuu varmaankin siitä, että pääsen keväiseen Turkuun. Viime kerrasta on aikaa liian monta vuotta, mutta nyt on hyvä syy mennä visiitille, kun rakas ystäväni Jose asustelee siellä. Työkaveritkin sanoi, että näytän paljon pirteämmältä - kiitos keltaisen huivin. Ehkä maiseman vaihdos tekee hyvää, pääsee vähän irti näistä arkikuvioista, joista on ollut välillä vaikea irrottautua viikonlopuksi. En edes muista olenko ennen mennyt junalla Turkuun, joten jos pysyn hereillä, voisin hyvinkin katsella matkalla maisemia musiikin tahtiin (ja mikäli maltan uudelta Elle-lehdeltäni - sain viimeisen kappaleen lähikaupasta). Junalla matkustaminen on muutenkin jäänyt vähemmälle, nyt kun ei enää ole pakko joka viikonloppu reissata. Tuntuu melkeinpä oudolta matkustaa.

Junalippua ostaessani jouduin taas kiroamaan Sampo Pankkia. "Valitsemaasi maksutapaa ei voida suorittaa." Pakko oli siis maksaa Visalla ja pitää ehkä seurata tilin tilannetta, ettei sieltä vaan veloiteta tuota summaa häiriöistä huolimatta. Tili Osuuspankkiin on avattu, vaikka lainaa ei heti kuulemma myönnetä, kun ei ole tilihistoriaa. On sekin outoa. Nyt sitten viivästyy taas koko auton hankinta tällaisen typeryyden takia (hätätapauksessa lainaa saadaan kyllä mieheni nimiin). Sampo Pankki olisi varmasti myöntänyt lainaa tai kulutusluottoa, mutta kai mä silti pidän kantani ja siirrän asiakkuuteni muualle. Vaikka lopulta tulin siihen tulokseen, ettei hyvää pankkia taida ollakaan.

Samaan tulokseen tulin automerkkien kanssa, joten ehkä hyvä, että joutuu pohtimaan asiaa ainakin sen kuukauden ajan, että saa sitä haluttua pankkihistoriaa. Siskon mies sanoikin osuvasti, ettei hyvää autoa ole vielä keksittykään. Tekemäni gallupin mukaan kaikki haukkuvat eri merkkejä ja oma automerkki on paras (tietysti). Suurin ongelmahan tietysti on se, ettei rahaa ole rajattomasti ja parhaimmat merkit maksavat luonnollisesti enemmän.

Ette usko muuten miten paljon kiehtoisi päästä katsomaan Björkiä Helsinkiin 10.7. Vähän epätodennäköiseltä vaikuttaa, että sinne pääsisi, joten taitaa jäädä unelmatasolle. Kuten kuvasta näette, kauniimpaa ihmistä saa aika kauan hakea.


Kuva täältä.

Olipa kerran paha mieli

Maanantai: huono päivä, tiistai: huono päivä, keskiviikko: huono päivä, tänään torstaina ei näytä juurikaan sen valoisemmalta (vaikkakin sää on aurinkoinen). Teen tieteellistä tutkimusta siitä kuinka monta huonoa päivää voi ihmisellä olla peräkkäin. Tosin tää ei oo mikään vapaaehtoinen tutkimus, joten taidan olla jonkun ylemmän vallan koekaniini. Kuinka paljon ärsytystä ja huonoa karmaa ihminen ylipäänsä kestää?

Tämä alkoi muistaakseni jo viikonloppuna. Tiedän olevani masennukseen taipuvainen ihminen ja kuten tilastotkin osoittavat, kevät on ehkä juuri pahinta aikaa (niin vaikea kun sitä voikin olla uskoa). Olen huomannut, että joidenkin ihmisten on erittäin vaikea käsittää masennusta, huonoa mieltä tai itseinhoa. Vasta, kun niiden asioiden kanssa joutuu elämään, kaikki konkretisoituu. Tällä viikolla paha mieli valuu niskoihin ja kiristää päätä joka sekunti enemmän yltäen jopa aggressiivisuuteen asti. Kaikki on paskaa, no okei ei ehkä oo järjellä ajateltuna, mutta siltä se nyt vaan tuntuu (kuuluu kai taudinkuvaan). Kun ajatukset kiertävät kehää, ei ulospääsyä ole helppo löytää. Olen siis jumissa. Itseni kanssa. Päässäni. Mielessäni.

Yritän kääntää asian mustan huumorin avulla voitokseni, mutta toistaiseksi tuloksetta. Mieltäni ei onnistunut piristämään edes Dieselin uusi kassi tai palkkapäivä. Yritystä on aika ajoin, mutta turhaan. Miksi siis enää edes yrittää. Haluan vain tämän olon pois, out of system. En näe ulkona paistavaa aurinkoa, vihertävää ruohoa tai tuhansittain mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Näen vain mustan tunnelin, joka on pakko jaksaa loppuun asti. Kunnes valolle on tilaa.

Auringonsäteitä

Onpas ollut menoa ja meinikiä. Tai sitten päivät on vaan hukkunut johonkin. Ulkona paistaa aurinko pitkästä aikaa. Muutaman sateisen päivän aikana kesä oli sen verran mielessä, että tilasin H&M:ltä kesäkuteita. Saas nähdä kuinka paljon sitten menee palautukseen. Tässä vähän ensimakua teillekin. Ja tässä ei todellakaan kaikki!


Autokauppoja on kierrelty ja nettiä selattu, mutta vielä ei oo mieleistä löytynyt. Tai siis mieleinen kyllä, mutta ei rahoja siihen. Maanantaina on pankin kanssa neuvottelut, jos vaikka samalla vaihtaisi pankkia. Eikä varmaankaan ole kovinkaan vaikea päätellä missä pankissa tilini on tällä hetkellä ja valitettavasti (enkä tähän väliin taida aloittaa riehumaan pankkiasioista, kaikki varmaan on kuullut niistä tuutin täydeltä). Autopaikan olen kyllä jo varannut, mutta senhän voi aina perua jos projektiin tulee keskeytys taloudellisista syistä.

Eilen varattiin lentoliput, joten kesälle mahtuu siis onneksi viikko takuuvarmaa auringon paistetta. Vähän se kirpaisee tiliä, mutta ehkä se on sen arvoista. Odotuksissa siis upeita Toscanan maalaismaisemia, viinitarhoja, lojumista uima-altaalla, vanhoja rakennuksia ja lentolippu Roomaan.

Maanantaina sitten vois aloittaa sen kuntoilun, mitä on yritetty aloittaa tässä jo jonkin aikaa. Kesäkuntoon kesäksi 2008 ei varmaankaan tule toteutumaan, mutta ehkä niskakipuihin saadaan helpotusta. Lähistööni siis aukeaa tänään GoGo Express -kuntosali, mutta kuntoilu saa viikonlopulta jäädä, kun suuntaamme äitin ja pikkuveljen luokse tänään ja sieltä siskolleni huomenna.

Hyvää viikonloppua siis kaikille!